Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2016

Runebergeillä kylässä



Porvoossa monesti vierailleena pääsin käymään 
vasta viime vuoden syyskuussa 
 Runebergin kotimuseossa.

Olen ollut tietoinen museon olemassaolosta,
mutta en siitä, että museo on avattu yleisölle jo 1882!
Ymmärrettävää, että talo on
 Suomen vanhin kotimuseo.


Uskomattoman hienosti säilynyt kokonaisuus.
Ruokakomerosta löytyy, jos tarkkaa katsoo
Runebergin torttujen leivosvuuat.


Museoon palaan vielä,
 mutta tässä resepti, jos ei halua
tyytyä kaupan torttuihin:

(klik)



31. tammikuuta 2015

Energiaa



Tammikuu oli ja meni
talvea odotellessa.
Sää seilasi pikkupakkasen ja plussakelien välillä.
Lunta ei näkynyt kuin nimeksi.

Meriveden noustessa 
nähtiin hattivattien pako
 saareen:


Meri sai vain parina päivänä ohuen jääriitteen kannekseen.

Kaikenlaista pientä oli pääkopassa suunnitteilla
ja jotakin tuli toteutettukin.

Viime viikonloppuna oli energia hukassa,
joten

tässä myös teille ohje tulevien talvipäivien varoille,
kun valo on hukassa ja kevät antaa
vielä odottaa itseään.

S u k l a a p i s t a a s i k e k s i t


Sekoita 3 dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria ja
 150 pilkottua tummaa 
suklaata keskenään.
Jos kaapista löytyy pähkinöitä niin lisää ne seokseen.
Itse laitoin noin 1/2 dl pistaasipähkinöitä.
 (Pähkinät olisi meidän chef`in mukaan hyvä lisätä kokonaisena ja paahtaa kevyesti)
Sulata 125 g voita tai margariinia, sekoita siihen 1 dl sokeria ja 1dl fariinisokeria.
Seoksen jäähdyttyä lisää 2 munaa voiseokseen.
Sekoita seokset keskenään varovasti nostellen.
Nosta nokareita pellille ja jätä tilaa levitä.
Paista 175 asteessa ainakin 10 minuuttia.
Jäähdytä.

Takuu - 
 yksi keksi riittää iltapäivä- tai iltateelle.
Meillä kelpuutettiin myös kahvin kyytiläiseksi.



Tammikuussa blogissa
paukkui pakkasen sijaan 10 000 raja rikki,
 vaikka bloggaajalla on juttujen
julkaisut harventuneet.
Ehkä helmikuu tuo siihen piristystä.




Eteläisen Kallionotkon sää:

+0,7 astetta 12 m/s E (15 m/s)
(ennuste illalle 15 cm lunta, todennäköisempi
olomuoto vesi)

17. kesäkuuta 2012

Kaalimaan vartija

Pihalla ja kasvimaalla riittää uskollisia vartijoita.
Odottavat marjojen kypsymistä.


Aamulla lokinpoikaset kyyhöttivät keittiönikkunan alla.
Ulkoilu hieman hankalaa, kun lokkiemo huolehtii hyvin jälkikasvustaan. Huudot kiivaita ja syöksyt huimia.


Kasvimaalta on jo saatu salaattitarpeita.
 Retiiseistä pitää laittaa jo toinen kierros kasvamaan.
Kesäkurpitsat näyttävät selvinneen viileästä alusta huolimatta. Peruna kasvaa myös hyvin.
Tilli on surkean kitukasvuista, mutta ehkä se siitä vielä riehaantuu.

Luotto torimyyjäni suostui vihdoin myymään kurkuntaimia. Onneksi joillakin ei kiilu vain eurot silmissä, vaan lupa heltiää vasta sitten kun ilmat antavat myöten.

Illalla leivoin suosikki sämpylöitämme. Tällä kertaa päällä hieman rosmariinia, näppisuolaa ja oliiviöljyä.

Olettaen Syringa vulgaris

Onni on asua talossa,
 jossa sireeni on kattona ja varpaiden alla Bellis perennis matto.

Pientareet ja rannat peittää taasen koiranputki ja venäläistulokas ukonpalko.

Anthriscus sylvestris                    Bunias orientalis


Tässä vielä helpot ja nopeat sämpylät sunnuntaille:

2,5 dl maustamatonta jogurttia
2,5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
2-3 tl suolaa
2 rkl hunajaa
10 dl vehnäjauhoja (itse vaihdan välillä osan sämpylä- tai tattarijauhoihin)

1. Kiehauta vesi, lisää jogurtti. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Käytän tässä vaiheessa 8 dl jauhoja ja loput tarpeen mukaan leivontaan. Taikina saa olla löysää. Lisää ainekset nesteeseen.
2. Leivo sämpylät, kohota noin 10 min ja paista 250 asteessa noin 10 min. Peitä liinalla.

(Ohjeen alkuperää en valitettavasti enää muista)


2. kesäkuuta 2012

Kesälomalaiselle


Koululaisten kesäloma alkoi sateen ja myrskytuulen saattelemana.
Iltapäivällä näkyi jo hetken sinistä taivasta.

Kesän ensimmäinen mansikkakakku
nautittu.
Kotimaisin mansikoin tietty ja runsaan kermavaahdon kera.


6. huhtikuuta 2012

Maistuis varmaan sullekin?

A p r i k o o s i r a h k a t o r t t u

                                           Pohja:
                                           100 g margariinia
                                           1 dl    sokeria
                                           1        muna
                                           3 dl    vehnäjauhoja
                                           Täyte:
                                           1 prk  maitorahkaa
                                           2 dl    kermaa
                                           1        muna
                                           11/2 dl sokeria
                                           1/2     sitruunan mehu
                                           1 tl     vaniljasokeria
                                           Päälle:
                                           2 prk  aprikooseja  

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauhot. Painele taikina vuokaan (esim noin 22 cm kakkuvuoka) leivinpaperin päälle. Sekoita täytteen ainekset. Laita taikinan päälle hyvin valutetut aprikoosit ja kaada täyte päälle. Paista 175 asteessa noin 1 h 20 min. Nosta kakku vuoasta leivinpaperia apuna käyttäen vasta täysin jäähtyneenä. Nauti viileänä. Nam!


24. helmikuuta 2012

Ohi on

 opiskelijamme koulutunnit.
Iltateetä & kakkua
(tummaa suklaata, mustaviinimarjaa ja hivenen chambordia)


19. helmikuuta 2012

Sunnuntaina laiskottaa

Ei ehkä ihan niin täydellisiä, mutta hyvinhän nuo maistuivat.
Mantelimassaa ei lähikaupasta löytynyt. Yleensä, kun myyjältä kysyy jotakin tuotetta vastaus kuuluu se on sesonkituote ja sitä ei nyt oo. No mihinköhän sesonkiin mantelimassa kuuluu?

Liukasta laskiaista lumipyryn ja tuulen keskeltä!