19. joulukuuta 2012

Norfolkinaraukaria eli huonekuusi


Araucaria heterophylla

Melkein vuosi sitten hommasin itselleni lahjaksi
yhden vanhimmista huonekasveista.

Huonekuusi viihtyi hyvin 1800-luvun viileissä saleissa ja
ehkä siksi meilläkin. 
En ole ainakaan huomannut, että olisi hankala kasvatettava saati sitten nirso kasvupaikasta. 
Tosin en huomaa onko kasvua edes tapahtunut.

Saa toimia meillä tänä vuonna ehtana joulukuusena.
Kuusen ostaminen tuntuu tällä hetkellä jotenkin turhakkeelta.


Leena Arkion: Rakkaat vanhat huonekasvit (Otava 1985) pitää sisällään hienoja kuvia 1800- ja 1900 -lukujen interiööreistä huonekasveineen.
Joka kuvassa taitaa nököttää huonekuusi.
Kirjan löysin itselleni kirjaston poistomyynnistä.
Taas kannatti katsastaa tarjonta.



16. joulukuuta 2012

Joulukukkia - Hyacinthus orientalis



Hyacinthos nuorukainen oli kreikkalaisen mytologian mukaan 
läsituulen jumalatar Zephyroksen
ihastus. 
Zephyros kuitenkin surmasi mustasukkaisuudessaan
Hyacinthoksen, jonka verestä nousi kukka

Hyacinthus.

Hyasintit kuuluvat parsakasvien heimoon ja ovat lähtöisin
Syyrian, Libanonin ja Turkin alueilta.

Minun joulukukkien suosikki on 
sininen hyasintti.
Uskomattoman hienon samettinen.
jos vain malttaa läheltä katsoa.

Keväällä laitoin kukkapenkkiin
hyasintin sipulisekoituksen.
 Harmikseni ei tullut sinisiä vaan kermanvaaleita ja vaaleanpunaisia.
Kukinnoista tuli varteen nähden hyvin painavia ja
vaativat tuentaa.
Lehdet taisivat olla jonkin nelijalkaisen suosikkeja.
Sipulihan on myrkyllinen.

Kannattaa säästää joulun hyasinttisipulit ja laittaa ne keväällä maahan. Kukkivat parhaassa tapauksessa kahdesti kesän aikana.
Siitä on kokemusta, tosin kukinnosta ei tule niin
täyteläistä. Jää ainakin yllätykseksi.




15. joulukuuta 2012

Joulukukkia - Helleborus

Leinikkikasveihin kuuluva 
Helleborus eli jouluruusu

Helleborus orientalis ssp. abchasicus


Helleborus niger


Toukokuussa Savonlinnassa saadessani ihailla
purppuraista jouluruusua olin myyty.
Vaalea oli jokunen vuosi sitten haaveeni joulukukaksi.
Kaunis ja hienostunut.
Mieltymys jäi yhteen jouluun.
Mieluusti näkisin sen 
viihtymässä puutarhassa.

Kauniista ulkonäöstään huolimatta
 erittäin myrkyllinen.
Juurakosta on valmistettu aivastuspulveria ja
käytetty sodassa kemiallisena aseena.

Kuitenkin toivon symboli
kukkiessaan jo lumen keskellä.


2. joulukuuta 2012

Lunta tupaan

Pienien vaikeuksien jälkeen
bloggauskin voi jatkua.
Kuvatilan täyttyminen iski yllättäen.
Nyt katsotaan pelittääkö tämä kakkoskäyttäjällä.


Perjantaiaamuna ikkunat olivat kuorittuneet.
Tässä asunnossa ei sentään tullut lunta sisään.
On tullut koettua aiemmin sekin, että ikkunan välissä tai sisäpuolella ikkunalaudalla
on ollut lunta kinoksiin asti.
Kerran jopa lapsen jouluikkuna hautautui oikeaan lumeen!


Viikonlopun on ollut rajoitetut maisemat.


Uudella lintulaudalla on riittänyt vipinää. 
Tänään selvisi myös mysteeri talipallojen katoamiselle.
Varis nökötti oksalla ja kiskoi ja kelasi telineen narua varpaiden lomaan. Siinä käsittelyssä kansi irtoaa ja alla
päivystävät harakat hotkaisevat pallot.
Yhteistyö pelaa,
 mutta minä menen tänä talvena vararikkoon. 
Sitä vauhtia ruoka katoaa nälkäisiin nokkiin. Vielä kun tiaiset heittävät siemenseoksesta suuren osan olan yli etsiessään parempia makupaloja.

Mukavia seuralaisia kuitenkin.
  

Lumi on kinostunut paikkapaikoin
miehen korkuisiksi dyyneiksi ja välillä nurmikko vihertää.
Ei ihme, kun merellä tuuli puhalsi puuskissa 34 m/s,
josta tännekin riitti aimo annos.