Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2014

Elvytystä osa II

ja suoraan kaapin perukoilta.


Olin ihan unohtaa Tulpenladista
ostamani Gloriosa Rothschildianan
mukulan.
Ajankohta on oikea laittaa se multaan, mutta
en ole niinkään varma, että mukula on "hengissä".

Keppi näyttää kyllä aika erikoiselta, mutta
kohta se nähdään.
Voi olla, että ikkunalauta ei vastaa ihan
kasvihuoneolosuhteita. En kyllä ole varma vaaditaanko sitä.


Jos kaikki onnistuu, niin tulos olisi tässä:


Kuva kaapattu täältä:



26. tammikuuta 2014

Elvytystä osa I

Fuchsia Triphylla



Tämä talvi on ollut rankka huonekasveille.
Sinnikkäänä pitämäni kasvit ovat ottaneet ja kuolleet.
Diagnoosiksi: valon puute?

Ostin viime kesänä Lundin kasvitieteellisestä puutarhasta 

(klik)

verenpisaran taimen.
 Minulle ensimmäinen lajissaan.
Ei se ehtinyt suureksi kasvaa ja 
jännäsin kuinka se mahtaa viihtyä talven sisällä.
Hieman se on nyt raakileen näköinen, mutta ihan pikkuriikkinen
kukannuppukin jo ilmaantunut.
Liekö tämän talven sää ollut verrannollinen Keski- ja Etelä-Amerikan kosteille vuoristolaaksoille.



Meinasi itku päästä, kun piti Lundissa nopeasti valita
 ne kaksi tainta,
jotka vielä mahtuivat autoon kuskin penkin taakse.
Ohjeena näet oli, että saan ostaa, jos ne sinne sovulla mahdutan.
Autossa oli näet jo Hollannin matkalta laventeli, salvia...

Puutarhan pihalla oli hienoja verenpisaroita
miehen mitassa.





22. elokuuta 2013

16. kesäkuuta 2013

Kukkii - villisti ja hillitysti


kaikkialla






Kun heräsin,
uutimen sininen pilkotus
olikin taivas kaikkineen:

lehvien räppänät auki valossa

Jyri Schreck




27. helmikuuta 2013

Maaliskuulle

Jo neljä päivää peräkkäin
 auringon
väri-ilottelua.



27. tammikuuta 2013

Talvipäivää





Jos mielesi tekee keskitalven aikana
palata näihin tunnelmiin niin ...


Hieman jo ehkä aiemmin olisi pitänyt aloittaa sillä tulosta tulee näillä ohjeilla 3-6 viikon päästä:

Leikkaa kukkia kehittävistä koristepensaista
 (esim syreeni, tuomi) 1 - 1,5 m:n pituisia latvaoksia.
Laita ne heti vedellä täytettyyn astiaan niin, että tyvipäät peittyvät 1/2 m:n pituudelta.
Pidä ne tavallisen asuinhuoneen lämmössä ja suihkuttele haalealla vedellä päivittäin.
Vedessä on pidettävä jatkuvasti jäitä, muuten homma epäonnistuu.
Vaihda astian vesi pari kertaa viikossa.
Kukat kukkivat siis lajista riippuen 3-6 viikon kuluttua.
Sen jälkeen leikkele varrat maljakkoon sopiviksi 
ja 
nauti niistä.

Hieman ehkä vaivalloista, mutta mikä ettei jos talviaikaan olisi
juhlat tiedossa tai sitten vain haluaisi aikaistaa kevättä.
Sitä en tiedä,
 kestääkö kukinta paremmin vain huonommin,
mutta senhän voi vain testata.

16. joulukuuta 2012

Joulukukkia - Hyacinthus orientalis



Hyacinthos nuorukainen oli kreikkalaisen mytologian mukaan 
läsituulen jumalatar Zephyroksen
ihastus. 
Zephyros kuitenkin surmasi mustasukkaisuudessaan
Hyacinthoksen, jonka verestä nousi kukka

Hyacinthus.

Hyasintit kuuluvat parsakasvien heimoon ja ovat lähtöisin
Syyrian, Libanonin ja Turkin alueilta.

Minun joulukukkien suosikki on 
sininen hyasintti.
Uskomattoman hienon samettinen.
jos vain malttaa läheltä katsoa.

Keväällä laitoin kukkapenkkiin
hyasintin sipulisekoituksen.
 Harmikseni ei tullut sinisiä vaan kermanvaaleita ja vaaleanpunaisia.
Kukinnoista tuli varteen nähden hyvin painavia ja
vaativat tuentaa.
Lehdet taisivat olla jonkin nelijalkaisen suosikkeja.
Sipulihan on myrkyllinen.

Kannattaa säästää joulun hyasinttisipulit ja laittaa ne keväällä maahan. Kukkivat parhaassa tapauksessa kahdesti kesän aikana.
Siitä on kokemusta, tosin kukinnosta ei tule niin
täyteläistä. Jää ainakin yllätykseksi.




15. joulukuuta 2012

Joulukukkia - Helleborus

Leinikkikasveihin kuuluva 
Helleborus eli jouluruusu

Helleborus orientalis ssp. abchasicus


Helleborus niger


Toukokuussa Savonlinnassa saadessani ihailla
purppuraista jouluruusua olin myyty.
Vaalea oli jokunen vuosi sitten haaveeni joulukukaksi.
Kaunis ja hienostunut.
Mieltymys jäi yhteen jouluun.
Mieluusti näkisin sen 
viihtymässä puutarhassa.

Kauniista ulkonäöstään huolimatta
 erittäin myrkyllinen.
Juurakosta on valmistettu aivastuspulveria ja
käytetty sodassa kemiallisena aseena.

Kuitenkin toivon symboli
kukkiessaan jo lumen keskellä.


23. syyskuuta 2012

Tulppaanit


Kevättä ennakoiden
Amsterdamin tuliaiset eilen maahan.


Tänä keväänä kukki kaksi
viime syksyistä
lajiketta Queen of Nigh:sta.
Mustina tulppaaneina markkinoituja,
 mutta kuten kuvasta näkyy niin kukka on
 syvän tumman lilan värinen.
 Hollantilaisten mukaan syvän samettisen punaisenruskea.
 Mustia tulppaaneja ei ole olemassakaan.
Nämä lilat kuitenkin ovat uskomattoman hienoja.
 Ylväitä hyvin pitkässä varressaan.

Nyt siis joukkoon mukaan:
Rood-Wit Parrot
Oranje Parrot
Bried Blue
Roze-Groen Viridiflora

Siihen taitaa sitten tila pihalla loppua,
jos ei valtaa kasvimaata tulppaanikokeiluihin.
Tosin sinne salaa ujutin jo osan sipuleista.

Kevättä siis jo odotellessa
hyvää sunnuntaipäivää sateen ja tuulen keskeltä.



Kurkkaa tänne:



22. syyskuuta 2012

Krassit


Tämän kesän krasseissa oli uskomattoman paljon kukkia.
Viikolla korjasin kukkalaatikoissa kesän uurastaneet kasvit pois.

Kanariankrassi Tropaeolum peregrinum oli pettymys ja samalla yllätys.
30:stä siemenestä vain neljä iti.
Yksi ainoa taimi pärjäsi niin, että kasvatti monimetrisen verson.
Kukkia ja siemeniä ihan valtavasti.
Idea "hennosta" istutuksesta tosin katosi.
Kuvassa kanariankrassi jo hieman nuupahtaneena.



"Köyhän miehen pippuri"
Kasvi, josta kelpaa syödä kukat, lehdet sekä siemenet.
 Siemenet voi säilöä kapriksien tapaan.
Kukat piristävät salaattia ja ovat ainakin kaupoissa kalliita yksittäin rasiaan pakattuna.
Lääkekasvina tehoaa tietämyksen mukaan keuhkoputkentulehduksiin, sillä pitää sisällään luonnon omaa antibioottia sekä sisältää runsaasti A- ja C -vitamiinia.
Lisää myös punaisia verisoluja.

Lehdet ja siemenet ovat jääneet minulta kokeilematta lähinnä kirpakan hajunsa takia, mutta kukkia olen salaateissa syönyt. 
Hienoja myös kakkujen koristeena.

"Milkmaid" suurikukkainen isoköynös.
Tekee vahvaa kasvustoa ja jättisuuria lehtiä.


"Out of Africa" kirjolehtinen isoköynös.
Kukka kuin keijun mekko.


Suosikkini "Black Velvet".
Tiivis kasvutapa ja pysyy ruodussa,
toisin kuin suurin osa krasseista.



23. elokuuta 2012

Nuo näyttävät liljat


Minulla lienee viha rakkaussuhde kyseisiin liljoihin.
Toissa keväänä näppiini tarttui kaupan poistomyynnistä muutamalla eurolla pari pussia sipuleita.

Silloin kesällä ne näyttivät koko komeutensa ja kukinnan loputtua unohdin ne tyystin ja luulin jotenkin, että ne olivat nyt siinä ja tuskin enää kukkisivat. 
Tänä kesänä ne taas ilmestyivät ja kukkivat koko komeudessaan keskellä kukkapenkkiä,
peittäen alleen mm laventelit.
Hienojahan ne ovat, mutta makuuni ehkä liian näyttäviä ja komeita.
Vaatisivat oikeutetusti isomman tilan ympärilleen.

Nyt onkin sitten ongelmana mihin ne siirtäisin pikku pihalla seuraavaa kesää odottamaan.
Tuoksuvatkin vielä pirun voimakkaasti ja tuoksu ei ole sieltä viehkommasta päästä.



Kompostiinkaan näitä ei raaskisi heittää.

Huomasin muuten, etteivät ole hyönteistenkään suosiossa.
Kilpailevana kasvina oli lapinnauhus ja
 sen ympärillä riitti pörinää.


3. elokuuta 2012

Kukkia ja tuoksuja



Kotoisin Sisiliasta, jo 1600-luvulta lähtien.
Amppeliversiona tällä kertaa.
Taidan kasvattaa ensi kesänäkin -
kaunis ja hienotuoksuinen.


Köynösruusu saa kukkia edelleen ilman tukea.
Hyvin näyttää pärjäävän ja tuoksuu.


Lapinnauhus
Liguralia "Hietala"
vetää puoleensa mehiläisiä ja kimalaisia.
Tuoksu pistävä, mutta onneksi hento.


Tällä kertaa vuorossa mustat viinimarjat. 
Rastas lennähti yrttien keskelle ja siinä nökötti tovin hyvin viattoman näköisenä.
 Pää vain pähyili vieressä oleviin mustaviinimarjapensaisiin,
johon pikkuhiljaa hyppien hivuttautui.
Tosi viatonta taktiikkaa vierestä seurattuna.

Jääköhän yhtään poimittavaksi?
Pensaat istutettiin viime kesänä ja hyvin kasvavat.