... siis lämpö ja kevät.
Ei ole ollut pitkään aikaan tällaista huopaamista ja soutamista.
Aurinko hellii hetken ja sitten taas on koleaa ja kolkkoa.
Ei voi vedota edes siihen, että asuu kivellä meri ympärillä.
Tänä vuonna kaikki vain on rutkasti myöhässä,
sanoo sitten tieteilijät mitä tahansa.
Viikon sisällä on piha paljastunut lumen sisältä.
Lunta on vielä tosin pieni nokare,
mutta eiköhän sekin sula tässä vesisateessa.
Sinivuokot ovat minimaalisen pieninä nuppuina.
Valko- ja keltavuokosta ei näy senkään vertaa.
Tulppaanit nostavat lehtiään, mutta puolet vielä puuttuu.
Laventeli on onneksi ja ihmetykseksi säilynyt ihan vihreänä.
Ne, jotka viime keväänä siemenistä kasvatin.
Vanhasta pensaasta ei vielä osaa sanoa.
Kevään etenemisen huomaa oikeastaan vain linnuista.
Viikko sitten saapuivat meriharakat ja västäräkit.
Pari päivää myöhemmin rastaat.
Naurulokit viihdyttävät huudoillaan pitkin päivää.
Minua se korvia huumaava mekkala ei häiritse, toisin kuin valkoposkihanhien rääkyvät kaakatukset.
Naurulokeilla tuntui olevan lystiä.
Ensin hypittiin hienossa hiekassa lasten hiekkalaatikolla.
Sitten viereiseen mutalammikkoon viskomaan mutaa niin, että kokkareet vain lensivät. Epäselväksi jäi oliko kyseessä ruuanetsintä vai kauneuskylvyt.
Lopuksi kiivasta pesua kuralätäkössä.
Nauraen ja mekastaen siitä nurmikon reunalle kuivattelemaan höyheniä.
Lammikko oli myös muiden lintujen suosiossa, mutta niiltä jäi hiekka/mutakylpyosuus väliin.
Pienet huvitukset minulla :)
