8. marraskuuta 2015
12. heinäkuuta 2015
Lato
Näin sadepäivänä on hyvä muistella kesäkuista käyntiä
"ladossa" eli Savonlinnan pääkirjasto Joelissa.
Olen käsittänyt, että kirjaston ulkoasu on herättänyt
savonlinnalaisissa tunteita puoleen ja toiseen.
Vettä sateli taivaalta yhtä rankkaan kuin nyt täällä meillä
saaressa.
(kuva kirjastosavonlinna@blogspot.fi)
Ulkokuori teräsverkkoa, lehtikuusta,
sisällä betonin rouheutta, matalia kirjahyllyjä, joten avaruus säilyy.
Mukavia istumasoppia,
lehtisalin yhteydessä kahvila, jossa myös omat eväät sallittuja.
Seinillä kai koululaisten hienoja töitä.
Pidin kovasti...
oiva paikka viettää sadepäivää
ja
voisin hyvinkin kuvitella itseni
istuskelemassa ja lukemassa kirjoja.
Tarpeeksi poikkeava istuakseen maisemaan,
mutta minä olenkin vain ulkopaikkakuntalainen sitä kommentoimaan.
Sää ei ollut ihan koko aikaa synkkä vaan
helli myös meitä auringolla.
Sää ei ollut ihan koko aikaa synkkä vaan
helli myös meitä auringolla.
Tunnisteet:
arkkitehtuuri,
kirjastot,
kirjat,
Savonlinna
21. kesäkuuta 2015
20. kesäkuuta 2015
31. toukokuuta 2015
Tervetuloa kesä!
Jokainen kuukausi nykyisin livahtaa elämässä
sormien lomitse.
Päivitykset jääneet vähiin, mutta kuvia riittää.
Syynä päivitysten vähäisyyteen taitaa olla myös se,
että kameran sijaan kuvat sijaisevat useammassa
"härpäkkeessä".
Tänään oli saaressa ensimmäinen t-paitakeli
tänä vuonna.
Tosin sitä iloa jatkui vain muutaman tunnin.
Tervetuloa KESÄ!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















