22. joulukuuta 2013

Lahjan antaminen



Eilinen hyvä sää tuli käytettyä siivouksen tekemiseen.
Tänään menin kaupungille hankkimaan pari tärkeää lahjaa ja ajatuksena myös kiireettömän hetken antaminen itselle. 
- Kierrellä ja katsella joulutunnelmaa,
 valita jokin joulukoriste muistoksi tästä vuodesta,
istahtaa teelle...



Suoritus jäi hyvin lyhyeksi,
 sillä moni muu oli suunnitellut samaa.
 Sellainen ihmismuuri oli vastassa ja kukaan ei näyttänyt kiireettömältä. Ehkä jokunen turisti kyllä...muuten olivat ilmeet aika tuimia ja kyynärpäät käytössä.

Oliko pakko jättää viime tinkaan jouluostokset.
Paha mennä sanomaan -
en vain jaksa hehkuttaa joulusanomaa marras- joulukuun alussa.
Minulla joulu alkaa vasta viime metreillä ja
nauttisin kiireettömästä kulusta kaupungilla.

Ihan hukkaan reissu ei mennyt sain ainakin nauttia värikkäästä Espan joulumaisemasta.
Viis siitä, että vesisade kasteli.
Ihanan lämmintä +6,5 astetta
 ja en kaipaa yhtään pakkasta ja lunta!







21. joulukuuta 2013

Joulun etsiminen


Ulkona lähemmäs viisi astetta lämmintä,
 maa savinen ja vuoden pisin päivä.

Pakanana kai vuoden tärkein juhla olisi jo vietetty eli kekri ja joulusta ei olisi tietoakaan.
Nyt tuo suomalaisten tärkein juhla on vaihtunut jouluun ja alkuaikojen piirteet siitä hiipumassa.

Kekristä siirrettiin menoja jouluun,
 kuten oljet, joululeipä, kinkku ja olut.

Jouluoljilla uskottiin viljanhaltiaan,
 jonka oletettiin piilevän pellon viimeisessä lyhteessä.
Kinkku oli taas pelkkä uhrauslahja.

Avioliittojen solmimisella oli tärkeä paikkansa jouluna.

Vainajat pidettiin mukana juhlinnassa;
 joulukylvyssä, jolloin saunassa oltiin aivan hiljaa, ruokaa varattiin ja valoja pidettiin yöllä sisällä ja ulkona.

Kristillisen joulun myötä suomalaiseen perinteeseen saapuivat naamioimiset, valot, lahjat, salaperäisyys ja vihreä jouluvärinä.

Nyt vain taikomaan sitä omaa joulua esille
 ja tekemään siitä omanlaisensa.





13. joulukuuta 2013

Viikko vielä

Eipä näkynyt vilahdustakaan valon neitosesta.
Tosin aurinko kävi moikkaamassa myrskyn jälkeen.

Vielä viikko jaksettava tätä pimeyttä ja sitten mennäänkin huomaamattomin harppauksin
 kohti valoisampia aikoja.


Pari hassua kuukautta ja ollaan jo keväässä
-ainakin melkein.


9. joulukuuta 2013

Ulkoruokinta aloitettu


Kyllä ne kaikki vanhat tutut löysivät taas apajille.
1 l apetta hurahtaa päivässä tai kahdessa.