9. joulukuuta 2013

Ulkoruokinta aloitettu


Kyllä ne kaikki vanhat tutut löysivät taas apajille.
1 l apetta hurahtaa päivässä tai kahdessa.



6. joulukuuta 2013

Liputus

Suomen lippua maalataan 
panssarilaiva Väinämöisen kanteen.

SA-kuva

5. joulukuuta 2013

Vuosi loppuu

Sinne vierähti lämmin marraskuu,
joulukuu ensi viikolla puolessa.

Toivottavasti ensi vuoden alussa
saisi (ehtisi) julkaista 
jotakin uutta jo kauan mielessä muhinutta.



Viikko sitten oli piipahdus 
 talviseen maisemaan. 

Tunnelma kuin tässä 
vanhassa 
adventtikalenterissa.



6. lokakuuta 2013

Syys etenee



"Älä huoli
jos otsalla on hienoja ryppyjä,
käänny enemmän valoon,

kasvosi ovat
vielä kirkkaammat nyt,
kun helteisen päivän jälkeen
siirryt juuri syyskukkien aikaan "

-Jyri Schreck



Aika loikkii jättiharppauksin
 ja samalla tuntuu
ettei mitään saa valmiiksi.
Kaikki karkaa
- ajatuskin.